keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Kalmaria ja suomalaisia!

Hola!

Viikonloppu meni lähinnä ensimmäisestä viikosta palautuessa...Mutta mahtui siihen myös äksöniä, mm. seikkailua Casco Viejossa ja muiden suomalaisten tapaamista. Tekemistä ja nähtävää täällä olisi vaikka kymmeneksi viikonlopuksi, mutta vaikea päättää, mistä aloittaisi..

Casco Viejoa, eli wanhaa kaupunkia.
Never ending street.

Ihan hitokseen on autoja kadunvarret täynnä..


Kissaravintola


Katsoin varmaan puoli tuntia, kun eri ihmiset pelasivat tätä
"kolikkopeliä", jossa lantti piti heittää puulatikossa sijaitsevaan
"lohikäärmeen" kitaan. Vaikean näköistä touhua.



Lauantaina nukuin pitkään, ja lähdin Casco Viejoon. Liikkeellä oli muitakin, ja kahviloissa oli jengiä tungokseksi asti. Ku klux klaanin museoon en vieläkään päässyt, mutta varmasti jokupäivä. Juha ja Maija oli töissä koko päivän, niin vietin päivän itseni seurassa. Otin päivällä yhteyden neljään muuhun Bilbaossa asustavan suomalaisnuoreen, ja sovittiin, että soitellaan illalla josko nähtäisiin.

Baskimaalla on erilaisia perinnelajeja.. Tämän pelin nimi ilmeisesti
Baskball, tms.













Lauantai oli jotenkin todella apaattinen päivä. Ei oikein riittäny poweria kiivetä vuorille tai mennä esim. Guggenheimiin. Pelkkä kiertely kaupungilla oli jo rankkaa. Illalla menin asunnolle lepäilemään, ja odottamaan Kajaanista saapuvia Miiaa ja Outia.

Iker toi Outin ja Miian asunnolle kymmenen jälkeen illalla. He majottautuivat pikaseen, ja lähdettiin kiertelemään Bilbaon yöelämää. En vielä itsekkään ollut kovin hyvä yökerhoihin suunnistaja ensimmäisenä viikonloppuna. Käytiin yhessä pubissa, jossa oli kauhea melu ja vanhoja ihmisiä. Mutta löytyi sieltä myös hyvä ystäväni Super Mario:

Soitin muille suomalaisille, ja tavattiin keskustassa. He olivat menossa Casvo viejoon, jonne heitä sitten seurasin. Mentiin pieneen Pubiin/kahvilaan, jossa vierähtikin sitten tunti-pari jutskaillessa ja tutustuessa... Täälläkin siirryttiin kesäaikaan, joten aika meni tunnin normaalia nopeammin!

Muut suomalaiset vaihtarit asuu ihan meidän Deuston lähettyvillä, n. 2km päässä asunnostamme. Oli mukavaa ja luontevaa puhua suomea välillä. Ensi viikolla pidämme jonkinlaisen yhteisen Suomi-illan jomman kumman porukan asunnolla.
More or less, valitsin lessin...

Olin yötöissä


Sunnuntaina nukuttiin pitkään, taisiis ei.. Maija ja Juha meni töihin, ja tytöt Ikerin kanssa tutustumaan Bilbaohon. Illalla oli tarkoitus mennä Mr.Wok nimiseen paikkaan, mutta se oli juuri menossa kiinni kun sinne asti päästiin, joten syöminen siellä siirtyy taas johonkin ajankohtaan X. Mentiin Fresco -nimiseen ravintolaan koko poppoolla syömään.

Frescon salattipöytä oli aika okei!
Pillipiipari.



Miia,Outi ja Maija from our apartment.



Paluu arkeen oli jälleen edessä. Maanantaina oli mukava palata töihin "hyvin" levänneenä ja virkeänä:) Homma alkoi luistaa jo melko rutiinilla täällä Candinalla. Edelleenkin ongelmana se, että tämä ei ole IT-yritys. Joten varsinaista oman alan hommaa on vähän. Työympäristö on kuitenkin mukava ja pienetkin työtehtävät on plussaa:)
Viikko on hyvä aloittaa terveellisellä ruualla! #BurgerKing
Paikallista ruokaa en ollut vielä tiistaihin mennessä pahemmin maistellut. Nyt kuitenkin eteeni tuotiin kalmaria musteineen. Kyllähän se vähän eksoottisen näköistä oli!



Työkaveri toi tiistai-aamuna purkin eteen. Kalmari
on kuulemma paikallista herkkua:)
Serranon perhe kannusti Suomi-pojan tuskaillessa.



Kalmarin maistelu oli päivän jännittävin hetki,
ajattelin, että henkihän siinä varmaan sitten lähtee.
Muut laskivat uno,dos,tre... ja sitten uskaltauduin maistamaan. Ei se sitten niin pahaa ollutkaan, ihankuin
kalaa söisi. Mutta sisältö kuitenkin oli sen verran 
härskiä, että syömättähän se jäi...
Kun ensimmäisen suupalan jälkeen paljastui sisältö, tapahtui
tiedätte varmaan mitä.....Täytyi siis lopettaa syöminen.
Lisää palaveria



Mr. Candina on kovapoika piirtämään asioita paperille, siispä tässäkin paperissa havainnollistaminen tapahtui paperilla. Luulen kyllä, että paremmin ymmärrän espanjaa, kuin hänen piirrustuksiaan...Tulee mieleen erään historian/yhteiskuntaopin opettajan tunnit lukiossa:)

Alempi kuvastaa tekstiviestien lähettämistä ja ylempi
Whatsappia:) Eikös ookkin ihan pala kakkua?








Työkaverini Maria antoi paljon vinkkejä ja
neuvoja,missä käydä ja mitä tehdä Bilbaossa:)

Lisää Pinchoja, keskiviikon lounas.

Työviikko on mennyt hurjaa vauhtia eteenpäin. Päivät ei kuitenkaan ole täynnä tekemistä ja kiirettä, mutta kun työympäristöön tottuu, niin se on näköjään kuin Iisalmessa olisi. Entistäkin enemmän on alkanut selkeytyä se, että en voi tällä hetkellä tehdä konkreettisia toimia yrityksen tietoliikenteen nopeuttamiseksi. Voin kuitenkin ottaa selvää, ja suunnitella heidän tulevia investointeja ja tietotekniikkaratkaisuja. Ehkä niistä suunnitelmista on apua sitten sille seuraavalle Jussi Kauppiselle, joka tämän firma ovista astuu sisään:)


Paatin omistaja on ilmeisesti pidemmällä lomalla.
Toivon, että Mr Candinan laivoille ei minun
harjoittelun jälkeen käy niinkuin tälle paatille..

Tiistaina suuntasimme Juhan ja Maijan kanssa rannalle. Matka taittui helposti metrolla, mutta kesti yli puoli tuntia. Suuntana oli Plentzian pikkukylä kaukana Deustosta.


Matkalla rannalle seurasimme jokea, joka laskee mereen. Veneitä
joessa oli useita satoja..




Rantahotelli

Jonkun tärkeän kapteenin patsas?
Ei eläimetkään tiällä savvoo huasta! Olisin reittiohjeita kysellyt.

Aku Ankka ja Roope Setä

K Tarsis = K-market?
Juha ja Maija ftrom Joensuu near of the river

Rantaboulevardi

Ranta oli aika nice, pitää tulla valosan aikaan tänne takaisin!

My heart will go on soi taustalla.

Köyhänmiehen ryhmäkuva
Silta Plentzian kylälle, ihankuin Itikan silta!




Lähikahvilamme maskotti.
Viikko lähestyy perjantaita, nyt loppuviikon aion etsiä lisää kulttuurillisia elämyksiä käymällä museoissa ja kiipeämällä vuorille. Viikonloppuna ovat vaihtoehtoina San Sebastian (n.100km päässä), Guggenheim, tai tuo rantakylä Plentzia. Näiltä reissuilta siis lisää materiaalia viikoloppuna! 


Näillä korteilla vastustajan voitamme!


1 kommentti:

  1. Hola hola! Mukava kuulla että siellä viihytään ja kavereita riittää. Täällä kevät yrittellöö mut pakkanen on yöllä vielä kybän pinnassa. Terkkuja kaikilta! Äippä, iskä ja Artttu

    VastaaPoista